Komposiitti- ja komponenttivideo: RCA-kaapelien vertailu

Komposiitti- ja komponenttivideo ovat molemmat analogisia formaatteja, jotka kulkevat RCA-liittimissä, ja liittimet näyttävät samanlaisilta. Ero on siinä, mitä kukin kaapeli kuljettaa. Komposiitti lähettää kaiken kuvainformaation yhtä keskijohdinta pitkin, joten väri ja kirkkaus sekoittuvat yhteen ja kuva on perustarkkuutta. Komponentti jakaa kuvan kolmeen signaaliin kolmessa erillisessä kaapelissa, mikä pitää kirkkauden ja värin erillään ja mahdollistaa lomittamattoman skannauksen ja teräväpiirron 1080i:hin asti. Jos yhdistät DVD-soitinta, pelikonsolia tai digiboksia näyttöön, valitsemasi formaatti määrittää parhaan mahdollisen kuvan.

Mitä komposiittivideo kuljettaa

Komposiittivideo on yksi keltainen RCA-liitin. Signaali sisältää luminanssin (kirkkaus) ja krominanssin (väri) yhdistettynä sekä synkronointipulsseja. Koska kaikki jakavat yhden johtimen, näytön on erotettava osat uudelleen, ja tämä suodatus pehmentää hienoja yksityiskohtia ja voi aiheuttaa pistevirhettä ja värien reunustusta terävissä reunoissa. Komposiitti on vain perustarkkuutta. Se on analogisten videoliitäntöjen pienin yhteinen nimittäjä ja todennäköisin hyvin vanhassa televisiossa, videonauhurissa tai konsolissa.

Keltaisen vieressä olevat punaiset ja valkoiset RCA-liittimet eivät ole videota. Ne kuljettavat analogista stereoaudioa, yksi kanava kumpikin, kuluttajatason linjatasolla -10 dBV. Keltainen-punainen-valkoinen kaapeli on siis yksi komposiittivideoliitäntä plus kaksi audioliitäntää, eivätkä kolme liitintä ole keskenään vaihdettavissa, vaikka liittimet sopivatkin. Audion puolella samaa RCA-liitintä käytetään koaksiaaliseen S/PDIF-signaaliin, mutta se on digitaalinen 75 ohmin signaali, ja siihen tulisi käyttää 75 ohmin kaapelia tavallisen audiokaapelin sijaan. Lisää näistä liittimistä on artikkelissa audiokaapelityypit: XLR, TRS, TS, RCA ja 3,5 mm.

Mitä komponenttivideo kuljettaa

Komponenttivideo, kirjoitettuna YPbPr, käyttää kolmea RCA-liitintä, yleensä väriltään vihreää, sinistä ja punaista. Vihreä liitin kuljettaa Y-signaalia, joka on kirkkaus ja synkronointi. Sininen liitin kuljettaa Pb:tä, sinisen ja kirkkauden erotusta. Punainen liitin kuljettaa Pr:ää, punaisen ja kirkkauden erotusta. Koska kirkkaus kulkee omalla johtimellaan, näytön ei tarvitse suodattaa sitä pois yhdistetystä signaalista, joten reunat pysyvät terävämpinä ja värin yksityiskohdat puhtaampina.

Komponentti on analoginen, mutta se tukee lomittamatonta skannausta ja resoluutioita 1080i:hin asti. DVD-soittimessa tai varhaisessa HD-digiboksessa se on usein paras saatavilla oleva analoginen lähtö. Kolmen videoliittimen mukana on joskus kaksi muuta RCA-liitintä stereoaudiolle, muodostaen viiden liittimen nipun. Värit ovat käytäntö, eivät standardi: tärkeää on, että kukin liitin menee vastaavaan liitäntään.

S-Video ja SCART vertailussa

S-Video käyttää 4-napaista mini-DIN-liitintä ja erottaa luminanssin krominanssista, mikä poistaa suurimman osan komposiitin pistevirheistä ja värien reunustuksesta. Se on edelleen perustarkkuutta, mutta CRT- tai varhaisessa taulunäytössä se on näkyvä parannus keltaiseen RCA-liittimeen verrattuna. S-Video vs. komposiitti on siis kysymys siitä, onko sekä lähteessä että näytössä pyöreä 4-napainen liitäntä; jos on, käytä sitä.

SCART on 21-napainen eurooppalainen liitin, joka voi kuljettaa komposiittia, S-Videota tai RGB:tä riippuen siitä, miten kaapeli ja laitteet on kytketty. RGB SCARTin kautta on paras perustarkkuuden analoginen kuva, joka on saatavilla eurooppalaisissa televisioissa ja digibokseissa, parempi kuin komposiitti ja yleensä parempi kuin S-Video. SCART-kaapeli voi olla täysin kytketty tai kuljettaa vain komposiittia, joten tarkista, mitä lähde todella tuottaa, ennen kuin oletat RGB:n.

Vanhojen konsolien ja soittimien kytkeminen nykyaikaiseen televisioon

Nykyaikaisissa televisioissa ei usein ole lainkaan analogisia videotuloja. Käytännön reitti riippuu siitä, mitä vanha laite tuottaa ja mitä televisio hyväksyy.

• Jos televisiossa on keltainen RCA-tulo, komposiittikaapeli toimii suoraan. Odota perustarkkuutta ja pehmeää kuvaa.
• Jos televisiossa on vihreä komponenttitulo, joka hyväksyy myös komposiitin, tarkista valikko; monet laitteet merkitsevät sen AV- tai Video-tuloksi ja hyväksyvät keltaisen liittimen siihen.
• Jos televisiossa on vain HDMI, tarvitaan analogi-HDMI-muunnin. Komposiitti-HDMI- ja komponentti-HDMI-muuntimet ovat aktiivisia laitteita; ne muuntavat analogisen signaalin digitaaliseksi. Passiivista RCA-HDMI-liitintä ei ole olemassa toimivassa muodossa.
• RCA-HDMI-muuntimen on vastattava lähdettä: komposiittitulo, komposiittilähtö; komponenttitulo, komponenttilähtö. Jotkin yksiköt hyväksyvät molemmat kytkimellä.
• VGA- tai DVI-näytöille analogi-digitaalikysymys on sama, ja vaihtoehdot on käsitelty artikkelissa VGA ja DVI nykyään: vanhojen näyttöjen kytkeminen.

HDMI:ksi muunnettu komposiitti- tai komponenttisignaali on edelleen perustarkkuutta tai parhaimmillaan 1080i. Muunnin ei lisää yksityiskohtia. Se vain muuttaa liittimen ja signaalityypin, jotta näyttö voi lukittua siihen.

Kaapelin rakenne ja pituus

Komposiitti- ja komponenttivideo kulkevat 75 ohmin koaksiaalikaapelissa, samassa impedanssissa kuin kaapeli-TV ja SDI. RCA-liitin ei ole 75 ohmin liitin samalla tavalla kuin BNC, mutta analogisilla videotaajuuksilla epäsovitus on siedettävää. Lyhyille vedoille tavalliset suojatut RCA-kaapelit toimivat. Pidemmille vedoille käytä kaapelia, jossa on kunnollinen 75 ohmin keskijohdin ja vahva suojaus, ja pidä kolme komponenttikaapelia yhdessä, jotta ne keräävät saman häiriön.

Audio-RCA-kaapelit on usein valmistettu whatever whatever whatever ohuilla, korkean resistanssin keskijohtimilla ja kevyellä suojauksella. Ne välittävät komposiittivideosignaalin lyhyellä matkalla, mutta ne eivät ole videokaapelia. Jos kuvassa näkyy haamukuvia, värin menetystä tai vierintää, kaapeli on yleinen epäilty.

Mikä menee pieleen

• Keltaisen komposiittiliittimen kytkeminen vihreään komponenttiliitäntään. Jotkin televisiot hyväksyvät sen, monet eivät, ja kuva voi olla mustavalkoinen tai puuttua kokonaan.
• Pb- ja Pr-liittimien vaihtaminen. Kuva näkyy väärillä väreillä, usein voimakkaalla vihreällä tai magentalla sävyllä.
• Tavallisen stereo-RCA-kaapelin käyttäminen komposiittivideolle. Se voi toimia lyhyellä matkalla ja epäonnistua pidemmällä.
• Oletus, että SCART-kaapeli kuljettaa RGB:tä. Monet kuljettavat vain komposiittia.
• Passiivisen RCA-HDMI-sovittimen ostaminen. Passiivista analogi-HDMI-kaapelia ei ole olemassa; muunnos on aktiivinen ja vaatii virtaa.
• Odotus, että komponentti yltäisi 1080p:hen. Komponentti on määritelty 1080i:hin asti; 1080p analogisena ei kuulu formaattiin.
• Komposiitin ja komponentin vetäminen rinnakkain ja kaapelien sekoittaminen. Merkitse molemmat päät.

Valinta niiden välillä

Jos sekä lähteessä että näytössä on komponenttitulot, käytä komponenttia. Se on parempi analoginen formaatti ja tukee lomittamatonta skannausta ja 1080i:tä. Jos vain komposiitti on saatavilla, käytä komposiittia ja hyväksy perustarkkuus. Jos näytössä on vain HDMI, käytä aktiivista muunninta, joka on sovitettu lähdeformaattiin. Digitaalisille lähteille ja näytöille HDMI:n versio on tärkeämpi kuin kaapelin väri, ja erot on esitetty artikkelissa HDMI 1.4, 2.0, 2.1 ja 2.2: versiot selitettynä.

CRT- tai varhaiselle taulunäytölle S-Video tai RGB SCARTin kautta voi olla parempi perustarkkuuden valinta kuin komposiitti. Nykyaikaiselle taulunäytölle, jossa ei ole analogisia tuloja, muunnin on ainoa reitti, ja tulos on rajoitettu lähteen, ei muuntimen, mukaan.